AJANKOHTAISTA

  • 13.12.2016

    Jyväskylän Energialle kaukokylmätekniikkaa

    Jyväskyläläisen liikunta- ja hyvinvointikeskus Buugin yhteyteen on valmistunut uusi kaksiratainen jäähalli. Hallin tarvitsema kylmäenergia tehdään Jyväskylän Energian kaukokylmätekniikkakontissa, jonka on valmistanut Suomen Tekojää Oy.

    Hallin välittömään läheisyyteen sijoitettu tekniikkakontti on kaksikerroksinen ja sen alakerrassa sijaitsee jäähdytysteholtaan 580 kW:n R407F-kylmäaineelle rakennettu liuoslauhdutteinen kylmätekniikkalaitteisto. Koneiston lauhdelämpöä hyödynnetään kiinteistön lämmitysverkostossa sekä tekniikkakontin yläkerrassa sijaitsevan hallitilan ilmanvaihtokoneen lämmityspatterilla. Kontin tuottamaa kylmäenergiaa käytetään jääratojen lisäksi myös jäähdyttämään liikuntakeskuksen muita sisätiloja ilmanvaihdon välityksellä.

  • 17.11.2016

    Seinäjoen jääurheilukeskukseen uudet kylmälaitteet

    Seinäjoen jääurheilukeskuksen alueella on kaikkiaan kolme jäähallia sekä iso tekojää, jossa on 400m pikaluistelurata. Nyt valmistuneessa projektissa uusittiin ison tekojään, jäähallin sekä entisen ulkokaukalon paikalle rakennetun jäähallin kylmätekniikka kokonaisuudessaan.

    Suomen Tekojää Oy:n urakkaan kuului vanhan kylmätekniikan purkaminen, uuden kylmätekniikan suunnittelu, toteutus ja käyttöönotto avaimet käteen –periaatteella sekä myös ulkokaukalon paikalle rakennetun uuden jäähallin jäähdytysputkiston sekä -siirtolinjan uusiminen. Uusi nykyaikainen etähallittava NH3-kylmätekniikkalaitteisto sijoitettiin olemassa olevaan konehuoneeseen ja sen tuottamasta kylmäenergiasta 2 MW:a jakautuu isolle tekojäälle ja 500 kW:a kahteen jäähalliin. Samaan konehuoneeseen sijoitettiin myös 630 kW:n NH3-lauhdelämpöpumppu, joka tuottaa lämmintä vettä (+60°C) alueen lämmitysverkkoon sekä käyttöveden lämmittämiseen.

  • 4.11.2016

    Kuopion Energialle siirrettävä kaukojäähdytyskeskus

    Valmistimme Kuopion Energialle 1,6 MW:n siirrettävän jäähdytyskeskuksen, joka kytkettiin KYS Puijon sairaalan alueen kaukojäähdytysverkkoon. Jäähdytyskeskus on omalla muuntamolla varustettu itsenäisesti toimiva kokonaisuus ja se on liitetty 20kV sähköverkkoon. Järjestelmän 500 kW:n vapaajäähdytystoiminnolla, ulkoilman salliessa, jäähdytys tapahtuu ilman kylmäkompressoreita.

  • 27.10.2016

    Matinkylän urheilupuistoon tekojää

    Valmistimme Espoon Matinkylän urheilupuiston tekojääkentälle jäähdytyslaitteiston. Kylmätekniikkakontti on samanlainen kuin Espoon Leppävaaran urheilupuistoon kaksi vuotta sitten valmistamamme tekniikkakoneisto. NH3-kylmäaineella toimivan laitteiston jäähdytysteho on 460 kW ja se huolehtii urheilupuiston jääkiekkokaukalon jäähdytyksestä.

  • 12.10.2016

    Olemme mukana Energia 2016-messuilla

     Energiamessut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 25.-27.10. Tervetuloa tutustumaan ratkaisuihimme osastolle: A311

     Lisätietoja messuista löydät: Energiamessut

  • 3.10.2016

    Kaksi ST350HP -lämpöpumppua Adven Oy:lle

    Valmistimme Adven Oy:lle Tornioon kaksi R134a-lämpöpumppukoneikkoa. Koneikkoja käytetään kiinteistön ja käyttöveden lämmitykseen sekä tarvittaessa myös kiinteistön jäähdytykseen. Lämpöpumppujen lämmitysteho on yhteensä 700 kW ja jäähdytysteho 500 kW. Ensimmäinen koneikko toimitettiin kiinteistön lämmönjakohuoneeseen kesäkuussa 2016 ja toinen syyskuussa 2016. Aiemmin Lapin Kullan panimona toimineessa rakennuksessa on tällä hetkellä mm. Duudsonit Activity Park Tornio.

  • 28.9.2016

    Trollbäckenin jäähallille uusi kylmätekniikkalaitteisto

    Valmistimme Trollbäckenin jäähallille Tyresön kuntaan Tukholman lähelle uuden kylmätekniikkakoneiston. Toimituksemme sisälsi konehuoneeseen sijoitetun NH3-kylmätekniikkakoneiston lisäksi myös tehokkaat lämmöntalteenottoratkaisut, joiden avulla kylmätekniikkakoneiston tuottama lauhdelämpö sekä öljynjäähdytyslämpö hyödynnetään tehokkaasti hallin eri toimintoihin. Projektissa kiinnitettiin erityistä huomiota energiataloudellisuuteen ja moottorikäyttöjä tehtiinkin IE4-hyötysuhdeluokan vaatimukset huomioiden.

  • 28.9.2016

    Jämsänjokilaakson jäähallille Jämsään uusi kylmätekniikkakontti

    Valmistimme Jämsänjokilaakson jäähallille uuden kylmätekniikkakoneiston. Urakkaan sisältyi vanhan konehuoneeseen sijoitetun kylmätekniikan purkutyöt, uuden kylmätekniikan sekä lämmön talteenoton suunnittelu, toteutus ja asennus avaimet käteen -periaatteella. Uusi nykyaikainen NH3-kylmätekniikkakoneisto sijoitettiin erilliseen kylmätekniikkakonehuonekonttiin ja sen tuottamaa lauhdelämpöä hyödynnetään erillisen lämpöpumpun avulla kiinteistön ja käyttöveden lämmitykseen.

  • 19.8.2016

    Torwar Arenalle Varsovaan uudet jäähdytyslaitteet

    Valmistimme Torwar Arenalle Puolaan uuden kylmätekniikkakoneiston. Torwar on monitoimiareena, jossa järjestetään jääkiekon lisäksi myös muiden palloilulajien otteluita sekä erilaisia konsertteja. Areenan katsojakapasiteetti on 5000 - 8000 katsojaa, tapahtumasta riippuen. Areenan yhteyteen valmistui elokuussa 2016 uusi jääkiekon harjoitushalli ja näiden molempien jääratojen jäähdytyksestä huolehtii jatkossa Suomen Tekojään erilliseen kylmätekniikkakonehuonekonttiin valmistama NH3-kylmätekniikkakoneisto.

  • 16.8.2016

    Talvisalon jäähallille Savonlinnaan uudet jäähdytyslaitteet

    Valmistimme Talvisalon jäähallille uuden kylmätekniikkakoneiston. Urakkaan sisältyi vanhan konehuoneeseen sijoitetun kylmätekniikan purkutyöt, uuden kylmätekniikan sekä lämmön talteenoton suunnittelu, toteutus ja asennus avaimet käteen -periaatteella. Uusi nykyaikainen NH3-kylmätekniikkakoneisto sijoitettiin erilliseen kylmätekniikkakonehuonekonttiin ja sen tuottamaa lauhdelämpöä hyödynnetään lämpöpumpun avulla kiinteistön ja käyttöveden lämmitykseen.